perjantai 9. syyskuuta 2016

Isoja ahvenia, ennätyshauki & muita Kisajuttuja!





 Tämän kesän viimeinen Häme-Cupin kilpailu kisaillaankin jo huomenna. Vaikka kalenterissa lukeekin Syyskuu, niin on tämän viikon lämpöiset ilmat pitäneet kesäfiilistä yllä. Kurkataampa siis vielä ennen huomisia voitonjuhlia ( ;D ) jo menneisiin kisoihin!

Rönnin Veto: 

Rönni oli tämän kesän kisoista ensimmäinen, joka oli jo viime vuodelta tuttu. Päätimme järjestää yhden reenipäivän ja venekuskiksi/mentoriksi lähti Sami. Kolme S:ää eli Sini, Saija ja Sami löysivätkin kivasti kalapaikkoja ja mimmit lähtivätkin luottavaisin mielin kisapäivään. Perjantain reeneissä vettä tuli kuin aisaa, mutta kisapäivänä aurinkokin pilkisteli. Jälleen kerran tuuli hieman vaikeutti kalastelua, mutta kalantuloa se ei estänyt. Ensimmäinen tärppi saatiin jo heti alku metreillä, kun vasta laskettiin kolmatta onkea vetoon. Kunnon haukimöllykkä myllytti muutaman minuutin siiman päässä ja kävi jopa pari metriä veneestä näytillä. Haukiloinen päätti sitten kumminkin, että ei tällä  kertaa.. Kisan alkuun saatiin muutamia kaloja, mutta kaikki olivat sieltä lyhyemmästä päästä. Siirryttiin sitten ihan omille spessupaikoille ja johan alkoi tapahtua! Vielä kisan ihan viime minuuteilla saatiin se kisamittahaukikin matkaan mukaan! Tästä kisasta mieleen jäi päällimmäisenä mieleen kaksi upeaa ISOA affenta! Sijoitus 66/120, turvallista keskikastia siis! :)

Reenijengi!

Sade ei kuhaa haitannut! Nilsun Spearhead toimi!

Pikku vesisade ei mimmejä lannista.. :D
Kisapäivänä ei sadellut, mutta jonkun verran keikutti kyllä!

Päivän eka kala!

Ja tämä IHANA eka isompi ahven!

Ja toinen samanmoinen!

Punnitusjonossa kerkis vielä poseeraamaan! :D



Kultauistelu:

Heinäkuussa kisailtiin tiheään tahtiin, 30.7 suunnaksi otettiin ikaalinen ja Kyrösjärvi. Sini ja Jenni pääsivät lähtemään reissuun jo perjantaina, ja reenit onnistuivat jälleen. Jenni ja Sami harjoittelivat kahdestaan aamupäivän, jonka jälkee Sini napattiin rannasta kyytiin mukaan. Aamupäivä oli ollut haukikalastajan unelma; useampi yli kolmen kilon kala ja kruununa yli 7 kilon "jättiläs"! Sini oli hiukan harmissaan kun iso kala oli tullut jo ennenkuin hän kerkisi kinkereihin mukaan, mutta eipä tarvinnut kauaa harmitella, kun jo räikkä räpsähti ja veneeseen kelattiin jälleen yli 7 kilon kala! Ensin Sini evakuoi itsensä keulaan, kauaksi valtavasta kalasta, mutta eipä mennyt kauaakaan, kun Sami sai kuvailla iloisia Mimmejä hauen kanssa!


Kesä oli tuona viikonloppuna todella parhaimmillaan ja lauantaina saatiin kilpailla täysin tyynessä hellekelissä! Kerrankin sai Suomen kesässä todella nauttia järvellä olosta bikini-ilmalla. Aloituspaikaksi oli valikoitunut edellispäivän reeneissä löydetty suojaisa, pieni lahdelma. Saijan ilme oli näkemisen arvoinen, kun kerroimme hänelle, että nyt tarttis ajaa tuosta kapeasta uomasta tuonne kaislojen toiselle puolelle.. Kuski vaihtui äkkiä ja Jenni sai ihan itse ajella 1,4 metrin matalikossaan.. :D Päivä oli ihana vaikka saalista ei hirveämmin saatu.. Sijoitus 94/120 mutta reissuna      9½ / 10 !!

















Arskan Uistelu:

Elokuussa  päästiinkin oikeen extremeosastoon, kun lähdettiin lauantaina kohti Virtoja ja Vaskivettä. Kukaan Mimmeistä ei ollut ennen edes käynyt kisajärvellä ja reenitkin jäi tekemättä pitkän matkan ja ajan puutteen takia. Matka tuntui loputtoman pitkältä, mutta vihdoin päästiin perille. Kisaan lähdettiin tuttuun tyyliin viimeisenä veneenä, rannassa meidät bongasikin toimittaja, jonka artikkeli mimmeistä ja häme-Cup kisasta ilmeistyi paikallislehdessä. :)  Kalastelemaan lähdettiin ihan mutupohjalta karttaa tutkiskellen. Kisa meni lähinnä vesistöön tutustuessa ja yhdet piiloverkotkin meilkein saatiin mukaan.. :( Mukava ilma ja ykköseväät pitivät jälleen huolen siitä, ettei laiha kalasaalis paljoa haitannut. Puntarille saavuttiin kahden mittahauen kanssa ja riemu oli ylimmillään etenkin Saijalla ja Sinillä, kun selvisi ettei ukot olleet saaneet mitään kisamitan ylittävää! :O Keskinäisissä siis mimmeille yksi voitto, mahtavaa! 

ensimminen mittakala usean sentin vajaan jälkeen piristää kummasti fiilistä!
Vähän erikoisempaa saalista... Oma muovipussi lähti ilmojen teille, mutta onneksi haavinainen oli hereillä!

ryhmis!

Ja toinen mittahauki Nilsun pettämänä!


Suurin osa kaloista oli tällaisia piniä mutta ahnaita veikkosia...

Lehtijuttua! :)

Huomenna siis tavallaan paluu alkuun. Otetaan siis kunnon  revanssi viime vuoden Tappajahauki-kisasta ja lähdetään todella nautiskelemaan! 






Kirj. jenni 
Kuvat: Mimmit

lauantai 3. syyskuuta 2016

Syyskuu!? :O


Siis nyt jo Syyskuu? :O Kesä on kulunut mimmeillä kuin siivillä, ja blogin päivityskin jäänyt kalastuksen varjoon, pahoittelut siis siitä! Nyt kuitenkin on hyvä hetki koota jo menneitä kisoja yhteen ja kääntää katsetta kauden viimeisen Häme-Cupin kilpailuun.


Häme-Cup Katsofish.com Uistelu


Reenit tähän ekaan kisaan sujui paremmin kuin hyvin ja kisaan lähdettiinkin kovilla odotuksilla. Ensimmäiset tunnit olivat lupaavia ja saatiinkin kolme kisamitan täyttävää haukea pakkiin. Ilma oli upea; aivan tyyntä ja aurinko lämmitti täydeltä terältä. Kuitenkin n. 3 tunnin uistelun jälkeen alkoi ongelmat, moottori rupesi krakaamaan ja elvyttelyistä huolimatta lopulta samahti. Onneksi puhelimen päästä löytyi apua ja saimme moottorin käyntiin ja ajeltua itsemme lähemmäksi kisakeskusta. Vika oli sen luontoinen, että kalastus jäi siltä kerralta tuohon ensimmäiseen 3 tuntiin, mutta eipä tarvinnut tyhjin käsin lähteä! Sijoitus oli lopulta 59/93, aika hyvin kun annettiin kuitenkin useampi tunti tasoitusta! :D Moottori saatiin onneksi kuntoon ja vika ei ollut kummoinen, kunhan se ensin paikannettiin. Iso kiitos WaveMotor Oy:n porukalle upeasta palvelusta!


Ei paljon tuuli Kangasalla kiusannut!

Sini raataa kalaa kyytiin!

Saatiin me taas vähän siimasoppaakin selviteltäväksi! :D

Kuljettaja salakuvaa kun toiset yrittää kalastaa.. ;)

Fiilis oli 10+

Kaikesta huolimatta ihan huippu kisakauden avaus!

Eden-Uistelu:


Kesäkuun puolivälissä päästiin taas tositoimiin ja jopa "kotijärvelle". Reenit oli jälleen sujuneet mojovasti, kun kippari Mäkisen kännykkään tipahteli tasaisesti kuhan kuvia. Hyvinhän tytöt pärjäsi järvellä jo kolmistaankin!

Ensin valitaan tietysti vieheet! ( Eli arvotaan mikä vaaleanpunaisen sävy tänään toimisi.. ;) )

Sitten alkoikin kotolaiselle messengeriin tippua tällaisia saaliskuvia! :O


Ammattilaisen ottein jälleen yksi kuha päästetty kuvausten jälkeen polskuttelemaan..

Ja lisää pukkas! Eihäm tässä kipparia kohta tarvita enää mihinkään!

Nils Master oli totisesti kuhien mieleen!

Ja juuri kun aattelin, että Mimmithän hoitaa homman kotiin kuin ammattilaiset, alkoi tulee tämmösiä kuvia... :D :O

Ja kaikki lippalakkisponssit HOI, Sinillä näitä menee... Tahti aikalailla yksi per reissu, tää pinkki ihanuus kuitenkin pelastui.... tällä kertaa... ;)


 Kisa aamu alkoi pienellä takaiskulla, kun Sini joutui jäämään kotosalle pitämään sairastupaa. Pidettiin Sini kuitenkin koko päivän ajan kartalla ja hengessä mukana! Kisapäivänä tehtiin paikan valinnassa semmoinen naisenvaistolla suunnistus ja mentiinkin sellaiselle alueelle missä ei oltu ollenkaan reenailtu. :D Kaiku piirsi kalaa lupaavasti ja pian alkoikin tapahtua! Tämä Edenin kisa on kyllä saalismäärältään tähän mennessä onnistunein. Melkein meinasi jäädä eväät kiireeltä syömättä, mutta eipä onneksi ihan niin tosissaan olla! :) Kisa-ajan lähestyessä loppua alkoi keli muuttua aikalailla ikäväksi. Siinä vaiheessa kun oli aika lähteä piiput punaisena ajeleen kohti punnitusta, olikin jo melkoista aallokkoa! Kuljettaja joutui siis kunon testiin, mutta jälleen hengissä rannassa!! Puntarille saatiin ennätykselliset 4 kalaa: kaksi ahventa ja kaksi kuhaa! Tästä kisasta jäi kyllä huippufiilis ja sijoitus 34/103! Ja sinin meemitaidoille 103/103! :D 



Tällasta tulee kun Sinillä on liikaa aikaa.. :D

No comments! :D

Kyllä meinaan kuuma kaakao maistui!

Joku syönyt sipsiäkin...

Tyrskyä päin! 



Näsin Uistelu:

Noh, Kahden onnistuneen kisan jälkeen olikin vuorossa Porakaivo, eikun siis Näsijärvi... Allekirjoittaneen kokemukset/kalansaaliit Nässyltä eivät ole kovinkaan kummoiset, joten odotukset kisasta olivat melko alhaalla. Näsijärvellä on tunnetusti aika usein myös melkoista aallokkoa, joten kalastusalueet valikoitui vähän suojaisammista alueista. 

Tälläkin kertaa toki reenattiin ja saatiin Varamimi Veera innostettua lähtemään mukaan reenireissulle. Kalantulo oli toki juuri niin nihkeää kuin pelättiinkin, mutta luojan kiitos saatiin se yksi tapahtuma, joka kirkasti Jenninkin ilmeen (kts. kuva jutun lopussa... :D :D )! Veeran toiveena oli saada kelata yksi kala ihan itse veneeseen ja sehän toteutui! Upea kuha, Onnea Veera! :)



Saijan täyty reenata yön pimeinä tunteina, ettei kateelliset kilpakumppanit löytänyt apajille.. ;) :D

Veera ekaa kertaa ever laskemassa vieheitä vetoon.

Ja se fiilis kun onneksi saatiin Veeralle se EKA tärppi kelattavaksi!

ja BADAAM!


Itse kilpailupäivänä kalantulo ei valitettavasti vilkastunut, mutta puheet kaivosta kylläkin. Päällimmäisiksi muistikuviksi jäi kiva ilma ja Saijan urotyö ajaa vene kisan päätteeksi illalla mökille, toiselle puolelle järveä! :O



Kyllähän siellä Nässyssäkin näköjään jotain eloa on!

Keli ja fiilis oli kyllä jälleen kohdillaan!

Ay Caramba!

Ei paljon voi maisemista valittaa! :)

Onneksi saatiin olla mukana Näsijärven Lohikalayhdistyksen kamppiksessa, jossa  20€ -arvoisella "mää istutan"-tarralla mahdollistetaan Näsijärven tulevaisuuden istutuksia. Ehkä tulevina vuosina Mimmeillekin on luvassa parempia saaliita, kiitos aktiivisen toiminnan! :D kuva: Näsijärven Lohikalayhdistys


Laitetaan tän jutun loppuun vielä yksi ihan MAHTAVA resepti kisaevääksi. 

Pähkinätoffeeruudut:

Raaka-aineet:


                 Pohja:
5 dlvehnäjauhoja
1 tlleivinjauhetta
1 dlsokeria
125 gvoita tai margariinia
1kananmuna
täyte:
2 1/2 dlsokeria
1 dlsiirappia
125 gvoita tai margariinia
1/2 dlKermaa
250 gerilaisia pähkinöitä
Ohjeet:

1. Säädä uuni 200 asteeseen. Sekoita jauhot, leivinjauhe, sokeri, rasva ja kananmuna käsin tai yleiskoneella.
2. Kauli tai painele taikina leivinpaperilla vuorattuun syvään uunipeltiin.
3. Pistele levy haarukalla. Paista taikinaa uunin alaosassa n. 10 min.
4. Täyte: Sekoita sokeri, siirappi, rasva ja kerma kattilassa. Anna seoksen sulaa miedolla lämmöllä. Älä päästä seosta kiehumaan.
5. Murskaa pähkinät ja lisää ne seokseen. Levitä täyte taikinalevylle.
6. Paista uunin keskiosassa n. 15 min. Ja anna levyn jäähtyä uunipellillä! Leikkaa ruuduiksi.

Ja tää on sitten aivan Törkeän hyvää! Kalamimmit Suosittelee"
 (ohje löytyy myös kotikokki.net sivuilta)

Ja loppu kevennyksenä Jennin ilme: "Kun kuulet, että reenataan Nässylle ja ootat innostuneena rannassa..."

Jeee... Nässylle kalaan.. :D




Kirj. Jenni 
kuvat: Kalamimmit, ellei toisin mainita